aerialballet

31.1.2008. Nuku´alofa, Tonga

Meitä oli vastassa pyylevä herrasmies, joka joutui käyttämään Tetris-taitojaan, jotta sai kaikki matkalaukut sovitettua pienen Hiacen "takaluukkuun". Matkalla kaupunkiin poliisit pysäyttivät hänet ylinopeuden takia, mutta kaveri pääsi varoituksella kun lupautui tarjoamaan kytälle drinkin. Pollari oli kuulemma hänen koulukaverinsa. Tongalla nopeusrajoitus on 65, kaupungeissa ja kylissä vain 40.

Villa McKenziessä uusiseelantilainen isäntäpariskunta toivotti meidät tervetulleeksi. Samalla kyydillä taloon saapui myös skotlantilainen pari. Uinahdimme muutamaksi tunniksi ja yritimme saada huoneen lämpötilaa jotenkin kohdalleen. Mikko diggailee tropiikista aina oitis, mutta Jarnalla kestää muutaman tovin totutella.

Tongan väkiluku on about 110 000. Nuku´alofa on pääkaupunki, mutta ei missään nimessä edes yhtä "iso" kuin French Polynesian Papeete. Turismia ei näy juuri lainkaan. Saarella ei ole mitään isoja resortteja, pelkästään pieniä majataloja ja pari isompaa hotellia. Meidän Villa on tavallinen omakotitalo, jossa on muutama vierashuone.

Iltapäivällä kävelimme kaupungin keskustaan varaamaan lauantaille saarikierrosta ja ostamaan postikortteja ja -merkkejä. Iltapäivä ja ilta kuluikin mukavasti köpötellessä pitkin kaupunkia ja kirjoitellen kortteja muutamassa eri pubissa.

29.1.2008. Chicago, Illinois -> Los Angeles -> Nuku´alofa, Tonga

Bellman toi pyykkikassin aamulla. Taas kelpaa mennä kohti uusia seikkailuja. Kävimme Clark Streetillä post officessa postittamassa tarpeettomaksi jääneitä opaskirjoja ja matkan varrelta tarttuneita esitteitä ja kuitteja sun muita Suomeen. Taksilla O´Haren kentälle, ensin neljän ja puolen tunnin lento Los Angelesiin, jossa taas kerran oli melkoinen säätö. LAX on mahdottoman epäselvä jatkolentokenttä. Koskaan ei voi olla varma että siirretäänkö laukut automaattisesti jatkolennolle ja vaikka meidät Chicagossa jo tsekattiin Tongan lennolle niin silti piti käydä Air New Zealandin tiskillä selvittämässä asiaa. Siellä he vielä varmistivat että meillä on jatkolento Uudesta-Seelannista eteenpäin, ettemme vaan jää sinne. Passia ja boarding passia näytettiin erinäisille tyypeille kymmenisen kertaa ennenkuin istuimme koneessa. Viime vuonna lensimme samaiselta kentältä Papeeteen Ranskan Polynesiaan myös Air New Zealandin kyydissä, ja nyt tälläkin kertaa koneen henkilökuntana oli lähinnä vanhempia stuertteja, lentoemoja vähemmän. Erikoinen company policy, mutta palvelu oli ensiluokkaista. Saimme vaihtelevalla menestyksellä unen päästä kiinni, mutta pitkä lento meni silti aika jouheasti. Pysähdyimme anivarhain aamulla Apiassa Samoalla ja sitten vielä puolentoistatunnin pyrähdys Tongalle.

Päivämääräraja ylittyi Samoan jälkeen joten 30.1. jäi meiltä Apian transit-kokemusta lukuun ottamatta kokematta.

28.1.2008. Chicago, Illinois

Maanantaiaamuna keskikaupungilla oli melko erilainen tunnelma. Loop kuhisi elämää. Kävimme Millennium Parkissa katsomassa hienoa Cloud Gate -veistosta ja kävelimme Magnificent Milen päästä päähän. Tuon kadunpätkän varrella on lukuisia hienoja rakennuksia, ja kaupungin parhaat muotiliikkeet. Ilma oli lämpimämpi kuin eilen, mutta vettä satoi muutamaan otteeseen ja sateenvarjoa oli melko turha kaivaa koska se lähti lentoon. Windy city ei ole tuulesta temmattu lempinimi, vaikkei kuulemma varsinaisesti säästä kerrokaan...

Iltapäivällä kävimme hotellissa hoitamassa pakollisia pankki- ja paperiasioita ja illansuussa lähdimme uudestaan liikenteeseen. Greektown on hieman keskustasta länteen, siellä on vieri vieressä kreikkalaisia ravintoloita. Valitsimme Santorini - nimisen paikan jossa oli mahtava palvelu ja hyvä ruoka. Saganaki ja miekkakalapihvi, sekä Jarnan seafood platter olivat mukavaa vaihtelua vähän liikaakin tällä reissulla käyttämiimme Mäkkäreihin sun muihin.

Otimme taksin ja ajoimme pohjoiseen kaupunginosaan kuuluisalle Green Mill -jazzklubille. Paikka oli muinoin gangstereiden suosima salakapakka ja tällä hetkellä siellä tarjoillaan joka ilta elävää musaa. Tänä iltana meitä viihdytti Patricia Parker tai Barley (tai ainakin sinne päin) -kvartetti. Paikka täyttyi pikkuhiljaa ja ihmiset istuivat hiirenhiljaa siemaillen drinkkejä ja kuunnellen musaa. Miellyttävä kokemus.

Otimme taas taksin ja poikkesimme Lincoln Parkissa Four Farthings Tavernissa ja vielä kotikulman Kasey´sissa. Tämän päivän aikana tuli sellainen fiilis, että jos täällä olisi mahdollisuus olla pitempään niin kaupungista saisi hyvän otteen. Täällä täytyy liikkua paljon paikasta toiseen mutta jazzin ja bluesin ystäville (joita me emme ihan varsinaisesti ole) tämä on aivan helmi mesta. Ja joku fiilis tässäkin kaupungissa on, mutta kuten niin monesta muustakin kaupungista, niin tästäkin täytyy sanoa, että "varmasti mukava kesäkaupunki".

27.1.2008. Chicago, Illinois

Chicagon business-keskusta "Loop" oli sunnuntaina melkoisen tyhjä, ei ristinsielua missään. Loop on saanut nimensä vanhasta rautatieverkosta joka on rakennettu katujen yläpuolelle ja se kiertää kehää ydinkeskustan ympäri. On siis toiminnassa edelleen, mutta ihan kuin sille ei olisi tehty mitään sataan vuoteen. Ihan hyvässä mielessä siis.

Sears Tower oli parinkymmenen vuoden ajan maailman korkein rakennus, kunnes Kuala Lumpurin Petronas Towers vei voiton. Menimme jonottamaan kymmenien muiden turistien lailla päästäksemme katsomaan maisemia korkealta, josta Ferris Buellerkin niitä kavereineen elokuvassa katseli. Ensinnäkin varsinainen näköalatasanne oli remontissa, pääsimme vain 5 kerrosta alempana olevalle varatasanteelle, jonka ikkunat olivat olleet pesemättä varmaankin vuosia. Kuljetus ylös oli järjestetty kolmella eri hissille ja kaikkiin niihin joutui erikseen jonottamaan. Käymme yleensä kaikissa näkötorneissa jos sellaisia matkan varrelle osuu. Tämä oli kyllä surkein. Muistelimme, että parhaat tornikokemuksemme ovat olleet Sydneyssä, Vilnassa ja tietenkin Empire State Building New Yorkissa.

Sitten eläintarhaan. Chicagon Lincoln Park Zoo on USAn viimeinen eläintarha, johon ei ole lainkaan pääsymaksua. Sen kun kävelee puiston alueelle ja eläimiä alkaa vilistä. No, näin talviaikaan monet ulkoaitaukset olivat tyhjiä ja eläimet oli viety sisätiloihin. Liian pieniä häkkejä bongasimme taas kerran monilla eläimillä, mutta ei tämä tarha kokonaan ollut pettymys. Mukavia tuttavuuksia olivat afrikkalaiset maasiat eli aardvarkit sekä kääpiövirtahevot.

Kävelimme Lincoln Parkin alueella, kävimme syömässä vanhassa John Barleycorn -pubissa, joka on kieltolain aikana toiminut speakeasyna eli salakapakkana. Kävimme myös brittipubissa Red Lionissa, jonka baarimikko ystävällisesti neuvoi meitä Chicagon mestoihin. Tarjolla oli ehtaa Old Speckled Hen -olutta.

Old Townissa kävelimme vielä hetken ja pistäydyimme pubissa johon syöksyi yhtäkkiä valtavan äänekäs opiskelijaporukka bailaamaan. Poistuimme paikalta vähin äänin, varsinkin sitten kun bartender unohti tilauksemme.

Vähän ristiriitainen suhtautuminen tähän kaupunkiin. Kummallinen suurkaupunki kun ihmisiä ei näy missään, paikalliset kulkuneuvot kulkevat puolityhjinä ja niillä ei pääse oikein minnekään. Sitten täällä ei tunnu olevan mitään tiettyä aluetta jossa olisi elämää, vaan kaikki helmet on ripoteltu ympäri kaupunkia, monasti taksimatkan päähän.

26.1.2008. New York City, New York -> Chicago, Illinois

Hotellin lämmityslaite piti meitä hereillä kiitettävästi melkein koko yön. Välillä oli kylmä ja välillä tolkuttoman kuuma ja välillä se vehje rätisi ja paukkui hermoja raastavasti. No, kahdeksalta ylös, pikapakkaus ja La Guardian lentokentälle. Mikko joutui kunnon syyniin turvatarkastuksessa. Käsimatkalaukusta otettu kuitunäyte piippasi siihen malliin että päättivät sitten purkaa lähes osiksi kaikki laukussa olleet tavarat. Huvittaa, että olemme tehneet tällä samalla setupilla kolmatta pitkää reissua ja niiden lisäksi lukuisia lyhempiä reissuja ilman mitään tämän kaltaisia ongelmia. Nyt nämä sitten päättivät ottaa laukusta tämän samplen ja siinä sitten ventattiin melkein puoli tuntia. Pakaasissa olevat lääkkeet kuulemma saattoivat aiheuttaa tämän hälytyksen... Toivottavasti nyt eivät laittaneet sitten mitään "epäilyttävä henkilö" merkintää mihinkään ettei tarvi joka kentällä seistä samankaltaisessa jonossa.

USAssa ärsyttää se, että täällä pitää tehdä kaikki niinkuin "by the book". Oman järjen käyttö ja joustavuus ei ole juuri missään määrin sallittua. Ihmiset ovat ainakin näennäisesti yleensä todella ystävällisiä mutta jos jotain asiaa ei ole totuttu tekemään millään muulla tavalla kuin sillä, millä se "kuuluisi" tehdä, niin neuvottelun varaa ei juuri ole.

Ostimme kentältä Teboil-sämpylät joista piti kaapia nahistuneet tomaatin ja lehtisalaatin kammotukset pois, jotta ne saattoi syödä. Onneksi kahvi ja tuoremehu olivat sentään makoisia. Kentällä tuli kaiken lisäksi vielä palohälytys, joka oli viedä kuulon.

Lumiseen mutta ei enää niin kylmään Chicagoon (viime viikolla oli vielä melkein -20 celciusta) saavuimme iltapäivällä ja päätimme kerrankin käyttää julkista kulkuneuvoa kentältä kaupunkiin. Junamatka kesti about tunnin ja vei meidät hotellimme Blaken kulmille Printers Rowlle. Reissuväsymystä oli havaittavissa ja lähdimmekin syömään vasta seitsemän maissa illalla. Saksalainen yli 100 vuotta vanha Berghoff -ravintola Adams Streetillä osoittautui oivaksi valinnaksi Schnitzeleineen. Kotikadullamme Dearborn Streetillä kävimme vielä mukavassa Kasey´s Tavernissa parilla oluella.

25.1.2008. Philadelphia, Pennsylvania -> New York City, New York

Teimme kävelyn aamu- /iltapäivällä Philadelphian vanhassa kaupungissa. Christ Church -kirkossa opas innostui kertomaan meille pitkät sepustukset kirkon- sekä siinä samalla myös valtion synnyssä tärkeässä asemassa olleen Philadelphian historiasta. Kävimme katsomassa Liberty Belliä joka nykyään on museoitu omaan rakennukseensa. Meille oli jotenkin selvää, että jos Philadelphiassa käy niin pitää käydä katsomassa "sitä kelloa", mutta että kuinka tärkeää symbolista roolia tuo kello on näytellyt USAn historiassa, sitä emme tienneet.

Jätimme Philadelphian iltapäivällä ja matkalla New Yorkiin kävimme New Jerseyssä katsomassa Bruce Springsteenin kotitaloa nätissä Freeholdin pikkukaupungissa. Selkeästi näivettyvässä Asbury Parkin rantakaupungissa E-Street Band aikanaan otti muotonsa ja siellä on jäljellä vielä Stone Pony -keikkamesta sekä "Madam Marie´s fortune telling salon" josta Springsteen laulaa ensimmäisellä levyllään. Madam Marien kerrotaan myös ennustaneen Brucelle, että tämä "tarvitsee kunnon bändin". Kävelimme rannalla kun oli jo hämärä ja Atlantilta tuuli hyisesti. Tänne voisi tulla joskus kesällä takaisin jos vaikka Pomo olisi keikalla. Sinänsä viehättävä ja nostalginen paikka.

Navigaattori, joka oli tällä automatkalla uskomaton apuri, ei olisi millään suostunut neuvomaan meitä ajamaan Hudson Riverin alittavaa Lincoln Tunnelia pitkin Manhattanille, mutta pidimme päämme. Tunneliin oli yli puolen tunnin jono joka lipui eteenpäin kuitenkin ihan kohtuullisen hyvin. Sukellus pintaan Manhattanille tapahtuu keskellä Midtownia jossa perjantai-iltana oli äkäinen liikenne. 8th Avenueta pitkin pääsimme kuitenkin kohtuullisen vaivattomasti 54th Streetille jossa autovuokraamo sijaitsee. Wellington Hotel oli varattu 55. kadulta, veimme kamat huoneeseen ja lähdimme viereisen irkkupubin kautta syömään Restaurant Rowlle 46. kadulle Capri-nimiseen italialaisravintolaan. Kaiuttimista kuului mukavia 80-luvun italialaisia viisuja Toto Cutugnosta Gianna Nanniniin. Viehättävä paikka ja hyvä sapuska. P.J. Carney´s oli viimeinen etappi Nykissä, silmääkin jo vähän painoi.

24.1.2008. Edenton, North Carolina -> Philadelphia, Pennsylvania

Aamu alkoi sähköpostissa tulleilla hyvillä uutisilla.

Söimme motellissa hintaan kuuluvaa aamiaista. Täällä Amerikassa tuntuu olevan tapana, että ainakin useimmat motelliketjut tarjoavat complimentary breakfastin mutta kalliimmat "oikeat" hotellit eivät, ihan toisin päin kuin Euroopassa. Aamiaiset ovat ihan ok, mutta monasti huvittaa kaiken makean tarjonnan määrä. Muroihinkin on ängetty karkkia sekaan, varmaankin että lapset söisivät niitä helpommin.

Lähdimme ajamaan kohti Outer Banksejä, North Carolinan rannikolla olevaa pienten saarten ketjua. Pysähdyimme ensin Roanoke Islandilla jonne ensimmäinen englantilainen siirtokunta rantautui vuonna 1585. Saarella syntyi myös ensimmäinen "amerikkalainen" englantilainen.

Jokusen tovin eteenpäin ajettuamme saavuimme Nags Headiin jossa vastaanotimme suru-uutisen Suomesta.

-----------------------------

Jarna:

Torstaina saimme surullisia uutisia Suomesta, Vaarini oli kuollut aamulla. Onneksi näin Vaarin pariin kertaan juuri ennen matkallemme lähtöä.

Järki sanoo, että on luonnollista kun vanha ja sairas ihminen kuolee mutta kun eivät nämä asiat järjellä ajatellen mene. Äidinisällä oli syöpä ja tilanne oli tiedossa ennen matkalle lähtöä. Miten sitä silti on niin vaikea hyväksyä vaikka kuoleman ymmärtääkin. Selvisin melkein 34-vuotiaaksi ennen kun ensimmäinen isovanhemmista kuoli, harvalla yhtä pitkään on kaikki isovanhemmat jäljellä.

Olimme North Carolinan itärannikolla (Outer Banks) Nags Headin kylän kohdalla kun isä soitti suru-uutisen. Alun perin olimme sopineet vanhempieni kanssa, etteivät he ilmoita mikäli isovanhemmille jotain matkamme aikana tapahtuu. Lentokoneessa kuitenkin sattui jotain mikä sai mieleni muuttumaan. Lennolla Tukholmasta Frankfurtiin heräsin itkien unesta, unessa oli Vaari. En tiedä kävikö Vaari etukäteen sanomassa hyvästit unessani mutta sen jälkeen pyysin vanhemmilta, että ilmoittavat jos jotain sattuu. On parempi tietää kuin elää epätietoisuudessa asian suhteen jota joka tapauksessa koko ajan miettii.

Ensimmäisessä kohteessamme New Yorkissa oli käsittämätön kiire ostaa kortti ja postittaa se Killoon. En tiedä ehtikö Vaari sitä lukea, joskus postin tulo täältä rapakon takaa kestää niin kauan. Jotenkin vain oli sellainen tunne, että täytyy laittaa heti tämä yksi kortti postiin.

Hautajaiset pidetään kotiinpaluumme jälkeen, onneksi pääsen osallistumaan. Vanhempani olivat sitä mieltä, että Vaari olisi halunnut meidän jatkavan tätä matkaa. Niin minäkin arvelen.

Ilma oli harmaan synkkä niin kuin mielikin, koko päivä jää varmasti meidän molempien mieliin hyvin erikoisena. Autossa kuuntelimme James Taylorin levyä, siitä jäi mieleen Fire and Rain:

Just yesterday morning, they let me know you were gone.
the plans they made put an end to you.
I walked out this morning and I wrote down this song,
I just can't remember who to send it to.

I've seen fire and I've seen rain. I've seen sunny days that I thought would never end.
I've seen lonely times when I could not find a friend, but I always thought that I'd see you again.

Won't you look down upon me,
You've got to help me make a stand.
You've just got to see me through another day.
My body's aching and my time is at hand and I won't make it any other way.

Been walking my mind to an easy time, my back turned towards the sun.
Lord knows when the cold wind blows it'll turn your head around.
Well, there's hours of time on the telephone line to talk about things to come.
Sweet dreams and flying machines in pieces on the ground.

Oh, I've seen fire and I've seen rain.
I've seen sunny days that I thought would never end.
I've seen lonely times when I could not find a friend,
but I always thought that I'd see you, one more time again, now.

Thought I'd see you one more time again.
There's just a few things coming my way this time around, now.
Thought I'd see you, thought I'd see you, fire and rain, now.

------------------------------

Kill Devil Hills on paikka jossa Wrightin veljekset Orville ja Wilbur onnistuivat vuonna 1903 tekemään ensimmäisen motorisoidun lennon. Paikalle on pystytetty monumentti kunnioittamaan tuota maailman mullistanutta keksintöä ja myös pieni museo/näyttely on rakennettu. Kävelimme kukkulan päälle monumentille ja mietimme että veljesten keksinnön ansiosta mekin tässä olemme maailmaa katselleet. Kiitos Orville ja Wilbur Wright !!

Olimme päättäneet ajaa Philadelphiaan illaksi. Virginian puolella ajoimme Chesapeake Bay Bridge-Tunnelin kautta joka vie lahden yli Virginian Eastern Shorelle. Yksi seitsemästä "Engineering Wonders Of The World" -tittelin omaavasta taidonnäytteestä on kyllä melkoinen systeemi. 20 mailia pitkä silta parhaimmillaan 30 m. syvän lahden poikki, joka kaksi kertaa sukeltaa meren alle jättäen mahdollisuuden laivoille ajaa lahdella oleviin satamiin. Juuri ensimmäisen "sukelluspaikan" kohdalla keskellä selkää on ravintola Seagulls´Pier jossa pysähdyimme syömään. Paikka oli täynnä lokkeja ja tuuli oli viedä mukanaan, kertakaikkiaan omituinen tunnelma mutta jotenkin tähän päivään sopiva, mieleenpainuva kokemus.

Illan hämärtyessä ajoimme Virginian, Marylandin ja Delawaren läpi kunnes saavuimme vähän yhdeksän jälkeen Philadelphiaan. Majoituimme Best Western at Independence Park -hotelliin ja kävimme vielä 2nd Streetillä pienessä irlantilaispubissa ja Chestnut Streetillä pienpanimopubissa.

Tänään oli harmaa päivä, vettä ja luntakin satoi. Aamupäivällä North Carolinassa oli vielä suhteellisen valoisaa ja pirtsakan vilpoista mutta kohti pohjoista ajaessamme Virginian kohdalla ilma synkkeni ja kylmeni yllättäen kunnolla. Tätä päivää värittivät äärimmäiset tunteet ja monenlaiset tunnelmat, synkätkin mutta myös vähän lohdulliset.

...osoitteessa http://aerialballet.myphotoalbum.com

M&J

23.1.2008. Savannah, Georgia -> Edenton, North Carolina

Söimme omelettia aamiaseksi ja buukkasimme trolley-kaupunkikiertoajelun. Pitää vielä kerran sanoa että tämä on aivan uskomattoman hieno ja nätti kaupunki. Tänne on pakko päästä vielä joskus uudestaan. Tietenkin vielä lämpimämpi ilma vaikutti mielenlaatuun positiivisesti. Pakko oli kuitenkin iltapäivällä lähteä takaisin pohjoiseen. Kolme päivää aikaa ajaa New Yorkiin. Burger Kingiä ja tankkausta lukuun ottamatta ajoimme seitsemän tuntia suoraa huutoa North Carolinaan Edentonin pikkukaupunkiin, jossa majoituimme tienvarsimotelliin Hampton Inniin.

22.1.2008. Charleston, South Carolina -> Savannah, Georgia

Kävelimme kauniissa Charlestonin kaupungissa aamupäivällä. Istuimme keinussa satamassa ja katselimme lintuja ja merta, kävimme markkinoilla ja pienessä Café Café -kahvilassa (tuliko selväksi?) söimme aamiaista. Ilma oli jo Charlestonissa melko lämmin. Vielä parisataa kilometriä ja sitten saavuimme Savannahiin, määränpäähämme. Lämpöasteita oli jo lähes kaksikymmentä ja heti kaupunkiin sisään ajaessamme tajusimme, että tämä on upea paikka. Buukkasimme kaupungin vanhimman majatalon 1790 Innin ja lähdimme kävelylle ehkä USAn kauneimpaan, aukioiden täyttämään kaupunkiin. Rantakadulla joimme oluet Boar´s Headissa ja kävimme katsomassa "Waving Girl" -patsasta, joka oli pystytetty yli neljäkymmentä vuotta merimiehiä tervehtineen naisen kunniaksi.

Istuimme hetken myös Chippewa Squarella, jossa kuvattiin Forrest Gump kertomassa elämäntarinaansa bussipysäkillä.

Iltapäivä ja ilta kului hiljalleen mukavasti kun söimme illallista ja teimme pubikierrosta upeassa kaupungissa. Myöhäisillasta istuimme vielä Mercury Loungessa kuuntelemassa mainiota jazzbändiä.

Viereisessä huoneessa monasti nähtyä Anna-kummitusta ei tänä yönä näkynyt.

21.1.2008. Winston-Salem, North Carolina -> Charleston, South Carolina

Pakkasaamu, autossa olleet Heinekenit olivat miltei jäässä. Winston-Salemin tupakkikaupungista katsoimme vielä Moravialaisten (tsekkiläistä alkuperää olevia uskonsa takia vainottuja) 1760-luvulla rakennuttaman Old Salemin kylän joka on säilynyt/säilytetty hienosti. Ajoimme koko päivän, pysähdyimme ainoastaan kerran syömässä ja kerran pesemässä auton kun se joutui johonkin ihme happosateeseen toissapäivänä ja oli hirveän näköinen. North Carolinan tupakkapellot aukenivat laajoina edessämme kun ajoimme vähän pienempiä teitä kohti Wilmingtonia ja sitten vielä South Carolinan Charlestonia. Wilmington on tunnettu myös elokuvakaupunkina. Willywoodissa on kuvattu mm. tv-sarjaa Dawsons Creek ja David Lynchin elokuva Blue Velvet. Kovin tutun näköisiä hyvin New Orleansmaiset lähiöt ovatkin. Emme kuitenkaan jääneet Wilmingtoniin, koska se näytti melko kuolleelta paikalta Martin Luther Kingin päivänä, joka jenkeissä on pyhä. Olimme Charlestonissa ennen yhdeksää ja majoituimme Days Inn -motelliin keskelle kaunista kaupunkia. Kävimme syömässä ja istuimme Blind Tiger -pubissa kuuntelemassa erinomaista trubaduuria ja katselemassa ankarasti kännääviä jenkkejä. Se oli sinänsä jännittävää, koska sitä näkee loppujen lopuksi täällä aika harvoin.

Tänään tuli viimeistään selväksi että taisimme haukata tällä kertaa vähän liian ison palan automatkaksi. Päätimme silti ajaa suunniteltuun määränpäähämme, Georgian Savannahiin huomenna.

20.1.2008. Richmond, Virginia -> Winston-Salem, North Carolina

Ennen lähtöämme kävimme Edgar Allan Poe -museossa, jonne satuimme juhlimaan hänen 199. syntymäpäiväänsä. Richmondin vanhimpaan taloon "Old Stone Houseen" rakennettu pieni museo oli mukavan intensiivinen tapa tutustua legendaarisen runoilijan tragiikan täyttämään elämään.

Lähdimme ajamaan kohti Appalakkeja jossa kulkee maisemareitti Blue Ridge Parkway. Päästyämme turisti-infolle saakka saimme kuulla että koko reitti on suljettu, vaikka opaskirjat väittivät toisin. Nämä jenkit näyttävät pelkäävän lunta ja kylmää niin että sulkevat heti kaikki attractionit kun vähän jäätää. Toisaalta, ymmärtää sen, että eihän sinne vuorille kesärenkailla kannata lähteä liukastelemaan jos sellainen vaara on.

No, päätimme sitten vaan ajaa ja ajaa jotta saavuttaisimme ajoissa päämäärämme Savannahin Georgiassa. Pääsimme illaksi Winston-Salemin tupakkakaupunkiin North Carolinan puolelle. Maisema ja fiilis todellakin vaihtui Virginian rajalta tänne puolen tullessa, olemme tulleet Etelään. Majoituimme vanhaan tehtaaseen rakennettuun Brookstown Inniin ja kävimme vielä syömässä kunnon illallisen.

19.1.2008. Washington, D.C. -> Richmond, Virginia

Washington on aika grandiose kaupunki. Rakennettu vartavasten pääkaupungiksi ehkä hieman matkien eurooppalaisia esikuvia. Teimme tämän päivän aikana pikaisen tutustumisen tähän kaupunkiin, ensin sightseeing-trolley-bussilla ja sitten kävellen. Näimme ulkoapäin U.S. Capitolin, Union Stationin, White Housen, Washington Monumentin, Lincoln Memorialin, Reflecting Poolin ja lukuisat erilaiset sodille, veteraaneille ja eri kansanryhmille omistetut muistomerkit. Lopulta päivän vaikuttavin osuus oli se, kun ajoimme Virginian puolelle Arlington Cemeteryyn, jonne mm. JFK perheineen ja sukulaisineen on haudattu. Silminkantamattomiin jatkuva valkoisten ristien rivi veteraanien hautoja pani miettimään jälleen kerran sotien mielettömyyttä. Ja turhuutta. Ja sitä kuinka tätä asiaa joutuu aina siunailemaan. Perkele.

Hämärän tullessa lähdimme ajamaan pois pääkaupunkiseudulta. Pentagonin valtava rakennus jäi taakse ja ajoimme muutaman tunnin etelään päin. Pysähdyimme kahvilla nätissä Fredericksburgin pikkukaupungissa. Illaksi kerkisimme Richmondiin, joka on saanut nimensä lontoolaiselta kaupunginosalta, kuten kaimansa Tasmaniassakin. Majoittauduimme vanhaan Berkeley Hoteliin mukulakiviseen Shockoe Slipin kaupunginosaan. Pakollinen iltapubikierros käsitti tällä kertaa hotellimme Nightingales Loungen lisäksi Sine Irish Pubin ja Taphouse Grillin.

18.1.2008. Baltimore -> Washington, D.C.

Jätimme aurinkoisen ja lievästi lumisen Baltimoren käytyämme katsomassa Washington Monumentia Mount Vernonilla. Tänään osa kouluista oli suljettu aamulla lumen ja kylmyyden takia. Meitä vähän nauratti. Staples -liikkeestä Baltimoren "ränskältä kulmalta" käytiin hakemassa tarroja jolla sai navigaattorin paremmin kiinni auton kojelautaan. Nyt kelpaa kruisata. Kävimme katsomassa kaunista Chesapeake Bayta vielä ennenkuin ajoimme Annapolisiin, Marylandin pääkaupunkiin. Kaunis pikkukaupunki ja sen satama viehättivät meitä. Kahvittelimme Corner Cafessa ja ajoimme sitten Washingtoniin jossa kirjoittauduimme River Inn -hotelliin ja hetken elbattuamme lähdimme metrolla (joka ilmeisen 60-lukulaisena taidonnäytteenä näyttää kovin neuvostoliittolaiselta) ensin keskustan Barnes & Noble -kauppaan ja sitten Dupont Circlen lähistöön Brickskeller-pubiin syömään ja loppuillasta kävimme vielä Irish Channelissa Chinatownissa.

Mikko ja Jarna, River Inn, Washington, D.C.

14.-17.1.2008. New York City -> Baltimore, Maryland

Morjesta. Taas kirjoitellaan matkakuulumisia. Buukkasimme reissun tällä kertaa melko lyhyellä varoitusajalla. Lähtemään päästiin maanantaiaamuna 14.1. eikä ainakaan vielä olla huomattu, että jotain olisi jäänyt matkalaukusta uupumaan. Lensimme Tampereelta Arlandan ja Frankfurtin kautta New Yorkiin ensin. Lufthansan lento oli täynnä ja meidän onneksemme meidät upgreidattiin business-luokkaan. Koneessa oli uudenaikaiset penkit jotka sai mihin asentoon tahansa, jopa makuuasentoon. Mikäs siinä oli ollessa, samppanjaa tuli pöytään, tv-ruudusta leffoja joka makuun ja iPodista hyvää musaa. Kahdeksan tunnin lento meni todella nopeasti. JFK:n kentällä tosin jouduimme venaamaan kolmatta tuntia kunnes immigration-jono osaltamme lyheni.

Ekana iltana poikkesimme vielä 47. kadulla parissa irkkupubissa, Pig & Whistle ja Langan´s. Edellisestä vierailusta kaupungissa on kulunut jo viisi vuotta, mutta yllättävän nopsaan NYCin kuviot sai haltuun. Ekana päivänä kävimme Union Squaren mahtavassa Barnes & Noble - kirjakaupassa ostamassa matkaa varten halpoja kirjoja. Halpoja siksi että Suomessa ulkomaiset kirjat ovat muutenkin järkyttävän kalliita ja nyt kun dollarin kurssi on surkea niin Jenkeissä kirjat saa suomalaisittain pilkkahintaan. Illalla kävimme katsomassa Xanadu-musikaalin Broadwaylla. Show oli hyvä, joskin hieman köykäinen. Jeff Lynnen biisit toimivat teatterilavalla yllättävänkin hyvin. Iltasella teimme vielä pubikierroksen Greenwich Villagessa ja East Villagessa.

Keskiviikkona söimme aamiaista Midtownissa mukavassa dinerissa ja kävelimme Central Parkin läpi luonnonhistorialliselle museolle. Museossa ja sen yhteydessä olevassa planetaariossa aikaa kului nelisen tuntia. Alkuillasta kävimme 25 teatterin multipleksissa AMC:ssä 42nd Streetilla katsomassa Tim Burtonin ohjaaman ja Johnny Deppin tähdittämän Sweeney Toddin. Loppuillasta vietimme aikaa Kuikkaniemen Kaisan ja hänen muutaman ystävänsä kanssa House of Brewsissa ja Langan´sissa.

Torstaina kävelimme pakaaseinemme 54. kadulle autovuokraamoon ja lähdimme Interstate 95:ttä pitkin seikkailuumme itärannikkoa alaspäin. Kävimme Princetonin yliopistokaupungissa kävelyllä lumisateessa ja ajelimme New Jerseyn ja Pennsylvanian erottavan Delaware Riverin rannoilla jossa näytti jokseenkin englantilaiselta lumipeitteisen maan ja muutenkin jouluisen tunnelman ansiosta. Philadelphiassa kävimme tankkaamassa ja majoittumaan ajoimme tänne Baltimoreen, Marylandin osavaltioon. Hotellimme on Admiral Fell Inn vanhalla ja idyllisellä satama-alueella Fells Pointissa. Tänään suuntaamme Washington D.C:hen.

Mikko ja Jarna (18.1. Baltimore)