aerialballet

Tiistai 26.12.2006.

Pakotimme itsemme aikaisin ylös. Emmimme hieman, mutta menimme sitten kuitenkin syömään vielä aamiaisen hotellin Dining Roomiin, johon ei nyt aamulla ollut solmiopakkoa. French Toast, vohveleita, tuoremehua ja kahvia, koko hoito kahdelta hengeltä juomarahoineen 65 dollaria. Olikohan se sen väärti, don´t know. Palvelu oli ainakin ensiluokkaista ja tunnelma hyvä, mutta samalta ne ruoat maistuivat kuin 10 dollarin aamiainenkin.

Suruksemme jouduimme jättämään Salish Lodgen. Siellä ollessamme ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana tunsi rentoutuvansa täysin, olisi siis voinut jäädä muutamaksi päiväksi vielä, vaikka vaan nukkumaan, nimittäin sänkykin oli ihan jäätävän hyvä.

Ajoimme Seattleen Redmondin kautta. Siellä sijaitsee Microsoftin päämaja, mutta se ei osunut reitin varrelle. Päädyimme Ballardin kaupunginosaan, jossa on ollut jo kauan paljon pohjoismaisia siirtolaisia. Ballardissa sijaitsee myös Nordic Heritage Museum, jossa vierailimme. Kolmikerroksinen museo oli mielenkiintoinen kokemus. Se antoi hyvää lisätietoa nimenomaan pohjoismaisten siirtolaisten elämästä USAssa ja Kanadassa 1800-luvulta tähän päivään. Ylimmässä kerroksessa oli erilliset osastot omistettu Suomelle, Ruotsille, Norjalle, Tanskalle ja Islannille.

Museossa vierähti niin kauan, että päätimme jättää päivän muut suunnitellut kohteet sikseen ja ajaa suoraan majapaikkaamme Port Angelesiin Olympic Peninsulalle. Lautalla Seattlesta Bainbridge Islandille jne matka olisi lyhentynyt ja aikaakin olisi säästetty reilun puoli tuntia, mutta ajoimmekin Tacoman ja Gig Harborin kautta. Kolmen ja puolen tunnin päästä olimme perillä Port Angelesissa. Kaupungissa on vain 19000 asukasta, mutta silti jo kilometrejä ennen varsinaiseen keskustaan tuloa tienvarret täyttyvät shopping malleista, ketjumotelleista ja muista amerikkalaiseen maantiekuvaan pinttyneistä näyistä. Eikös Nokialla ole n. 20000 asukasta. Siellä tilanne ei ole samanlainen. Tärkeimpänä porttina Olympic Peninsulalle Kanadan puolelta tuleville Port Angeles lienee kesäisin vilkas satamakaupunki. Nyt se näytti melko kuolleelta. Majoituimme aivan sataman vieressä olevaan Downtown Hotelliin, söimme alakerrassa olevassa Cornerhousessa ja poikkesimme vielä tien toisella puolen vanhemman herrasmiehen pitämässä loungebaarissa, jossa joimme Mirror Pond –olutta. Hyvää.

Mikko ja Jarna, Downtown Hotel, Port Angeles, Washington, USA

Maanantai 25.12.2006.

Täksi päiväksi meille suotiin auringonpaistetta ja sateettomuutta, se takasi onnistuneen valokuvauskierroksen seudun kohteisiin. Ensiksi kävelimme viereisessä Snoqualmie Falls Parkissa katsellen vesiputousta jonka syöksy tähän vuoden aikaan on aika voimakas. Koko alue tahtoi peittyä tyrskyistä aiheutuvaan sumupilveen. Sitten alkoi ajelu. Näimme Fire Walk With Me –elokuvassa olleen Hap´s Dinerin (Fall City Grill), Roadhouse –kapakan ulkokuoren (Colonial Inn), Bookhousen (Colonial Innin takana oleva pieni mökki), Big Ed´s Gas Farmin ja Ed ja Nadine Hurleyn kodin (yksityisasuntoja), Double-R Dinerin (Twede´s Café), Twin Peaks High Schoolin (Mount Si High School), Fat Trout Trailer Parkin (olemassaoleva vaunualue, jossa jäljellä elokuvassa näkynyt sähköpylväs), sillan jota pitkin Ronette Pulaski käveli pilotissa, tienpätkän jossa Twin Peaksin kaupunkikyltti sijaitsi, Sparkwood & 21 tienristeyksen, Packard Sawmillin (Weyerhauser Sawmill), Sheriff Stationin (Weyerhouser Office), ison pölkyn joka näkyy alkuteksteissä, junanvaunut ym ym ym… ja tietty tuon Great Northern Hotellin (Salish Lodge). Oli todella mielenkiintoista nähdä nuo paikat, jotka ovat melko ennallaan vaikka sarjan pilotti kuvattiin jo 1988-89 ja Fire Walk With Me –elokuvakin 1991-92. Tosiasia on kuitenkin se, että eivät nuo paikat itsessään herätä eloon sitä tunnelmaa, joka Twin Peaksissa oli. Siihen vaaditaan taitava kuvaus, ohjaus, leikkaus, värimäärittely, pukusuunnittelu ja musiikki, ja tietty näyttelijät, ainakin. Vähän spooky olo oli kuitenkin koko ajan ollessamme tuolla, ei paikkaa oikein osannut pitää ihan vaan tavallisena amerikkalaisena pikkukaupunkina.

Ostimme sitten Snoqualmien pääkadun varrella olevasta kaupasta välipalaa ja ajoimme vielä parinkymmenen kilometrin päähän Snoqualmie Passille, joka sijaitsee myös noin 2 km korkeammalla. Lumiraja oli hyvin jyrkkä, vuorilla oli täystalvi ja paljon hiihtokeskuslomailijoita. Nappasimme pari valokuvaa ja lähdimme äkkiä takaisin, ei lunta nyt kiitos.

Hotellissa oli vuorossa vierailu spa-osastolla, joka oli aika pieni zeniläisyyttä toteuttava paikka, jossa ei saanut puhua. Sääntö ei valitettavasti saanut jenkkejä hiljaiseksi. Kylpylänhoitaja joutui huomauttamaan asiasta. Altaat olivat pieniä, mutta koko paikka oli tyylikäs lukuun ottamatta saunaa, joka oli suomalaiselle kauhistus. Kopissa oli ihan oikea kiuas, lämpöasteita ehkä 60, mutta kiulua, vettä ja kauhaa ei näkynyt. Lattiassa ei ollut edes viemäriä. Paikalliset kävivät siellä kylpytakit päällä. No, ei tuo varmaankaan ole mitään uutta niille, jotka ovat saunoissa vierailleet Suomen ulkopuolella, mutta meille tämä taisi olla ensimmäinen kerta. Höyrysauna sen sijaan oli erinomaisen oloinen.

Huoneemme takassa oli paperiin kääritty heti-valmis-sytytettäväksi-pölkky. Kaikkea ne keksii. Paperipussinreunoihin vaan tuli ja pölkky loimusi tasaisesti monta tuntia.

Söimme myös tänään ullakkoravintolassa ja tietty myös joimme Copperheadia. Damned good beer !

Mikko ja Jarna, Salish Lodge, Snoqualmie, Washington, USA

Sunnuntai 24.12.2006.

Sateinen, pilvinen ja sumuinen aamu. Lähdimme aikaisin Seattlesta kohti Kaskadivuoria itään päin suuntana joulunviettopaikkamme Snoqualmie noin 50 kilometrin päässä. Seattlen keskustassa ei näkynyt ristinsielua, autojakin vain nimeksi. Matka oli yllättävän nopea, pian highwayn exit-kyltissä luki North Bend ja Snoqualmie. Alkuperäinen syy tänne tuloomme oli Twin Peaks. David Lynchin ja Mark Frostin 1980-luvun lopulla luoma tv-kerrontaa mullistanut sarja teki suuren vaikutuksen meihin kumpaankin jo ensimmäisellä kerralla kun se tuli tv:stä Suomessa vuonna 1991. Joka vuosi heinä-elokuun taitteessa järjestettävä Twin Peaks Festival on jäänyt silti käymättä, suurimpana syynä Mikon sesonkiaika keikkojen suhteen. Festarit elivät huippukauttaan 1990-luvun loppupuolelle saakka, siitä lähtien kävijämäärät ja staravierailut ovat vähentyneet. Japanilaisia turisteja toki kuulemma riittää vieläkin vuoden ympäri. Ja eräät kaksi hullua suomalaista ainakin ovat haltioissaan kun yhtäkkiä tienristeyksessä olevan kahvilan kyljessä lukee ”Home of Twin Peaks Cherry Pie”.

Kyseessä on North Bendin pikkukaupunki ja kahvila nimeltä Twede´s. Kahvilan aiempi nimi oli Mar-T Café. Iso T-kirjain on vieläkin muistona kahvilan ulkopuolella olevassa mainoskyltissä. Sarjassa kahvilan nimi oli Double-R Diner jonka omisti Norma Jennings. Kävelemme sisään ja tilaamme aamiaiset ja päälle tietenkin sitä kirsikkapiirasta ja kupilliset damned good coffeeta. Piirakka on kuulemma ollut tällä paikalla olleen kahvilan erikoisuus jo ennen tv-sarjaa. Muutenkin tuntuu, että Lynch ja Frost päättivät ensin paikan jonne sarja suunnilleen sijoittuu ja etsivät näistä pikkukaupungeista sitten sopivia kohteita ja blokkasivat ideoita käsikirjoitukseen. Esim. Snoqualmien keskustassa on rautatiemuseo ja pääkadun varressa on kymmeniä vanhoja ränsistyneitä junanvaunuja. Yllättäen Laura Palmerin murha tapahtui junanvaunussa.

North Bend sijaitsee kolmen vuoren katveessa ja on Washingtonin osavaltion sateisimpia paikkoja, niin tänäänkin. Ei tullut mieleenkään valokuvata rankkasateessa, joten teimme vain suht nopean ajelun vieri vieressä sijaitsevissa pikkukaupungeissa oppaanamme Twin Peaks Gazettesta tulostettu kuvauspaikkaluettelo. Ajelun päätteeksi ajoimme Salish Lodgeen Snoqualmie Falls –vesiputousten yläjuoksulle. Hotelli on peräisin jo 1900-luvun alusta, tv-sarjassa se näytteli Great Northern Hotellin ulkokuorta. Sisätilat kuvattiin jo aiemmin mainitussa Kiana Lodgessa Poulsbossa.

Kokonaan puusta rakennettu miedosti savulta tuoksuva hämärä hotelli oli sopivan joulutunnelmainen. Huoneestamme löytyi takka, poreallas, minibaari, stereot, parveke ja näkymä joelle. Kävimme myöhemmin vielä syömässä Attic Restaurantissa, joka on arkisempi vaihtoehto varsinaiselle Dining Roomille, jossa taas jouluateria olisi maksanut 90 dollaria / nokka ja jonne olisi ollut kravattipakko. Hotellissa tarjoiltiin muuten aivan erinomaista paikallisen panimon Copperhead –alea, parasta tähän mennessä tällä reissulla. Ravintolassa viihdyttämässä oli myös laulukvartetti, joka esitti asiakkaiden toivomuksesta joululauluja. Pyysimme ”Silent Nightin” kun ei muuta tullut mieleen ja täytyy sanoa, että vetivät kyllä hienosti. Luulivat meitä puheemme perusteella briteiksi, se on aina kohteliaisuus. Poreamme testattiin vielä ennen nukkumaanmenoa. Ja hyvä se oli.

Mikko ja Jarna, Salish Lodge, Snoqualmie, Washington, USA

...eli siis kansiota "Pacific Northwest". Löytyy osoitteesta http://aerialballet.myphotoalbum.com

M&J

Lauantai 23.12.2006.

Lähes jäätävä ja hiljainen aamu Belltownissa. Kävelimme Seattle Centerille jossa sijaitsee vuonna 1962 valmistunut torni Space Needle. Avaruusneula on kieltämättä, varsinkin yövalaistuksessaan, aika otherworldly hökötys. Jossain vanhassa 60-luvun Seura-lehdessä oli juttua tuosta ja se todellakin lienee ollut silloin melkoisen erikoinen laitos. Seattlen viehättävyys kaupunkina korostui tornista katseltuna. Melko lähellä keskustaa olevat rauhallisen oloiset omakotilähiöt näyttävät varsin houkuttelevilta ja joka puolella on vettä paljon. Ajoimme Monoraililla Westlake Centerille, joka ns. ostoskeskustan sydämessä ja kävelimme siitä Pike Place Marketille, joka mainitaan kaikissa matkaoppaissa kaupungin ykkösnähtävyytenä. Se on USAn vanhin yhä toiminnassa oleva kauppatori, enimmäkseen katettu sellainen. Jos asuisi Seattlessa, olisi kiva käydä aamuisin tuolla Pike Placella ostamassa tuoreita elintarvikkeita, koriste-esineitä, antiikkia, levyjä ym... Mahtava paikka, mutta kun ei viitsisi kanniskella loppumatkaa mitään mitä ei ihan välttämättä halua ostaa... Maailman ensimmäinen Starbucks Coffee löytyy muuten Pike Placelta. Kävimme ovella kääntymässä mutta se oli niin tupaten täynnä, että nuuhkaisu riitti.

Kävelimme sitten 1st Avenueta pitkin Pioneer Squarelle, joka on kaupungin vanhinta osaa. Elliott Bay Book Company on ehkä maailman hienoin kirjakauppa. Yhtä iso valikoima kuin Borderseissa ja Barnes & Nobleissa, mutta myynnissä on myös käytettyjä kirjoja sekä pienkustantamoiden teoksia ja kaupan sisustus on upean persoonallinen ja henkilökunta kuulemma asiantuntevaa. Kävelyretki jatkui Chinatownin ja International Districtin läpi Capitol Hillille, jossa nappasimme pakolliset valokuvat Jimi Hendrixin patsaan luona, söimme Six Arms- panimopubissa ja poikkesimme Linda´s Tavernissa, jossa tarinan mukaan Kurt Cobain nähtiin viimeisen kerran hengissä.

Panimopubeista pari sanaa: Missään muualla USAssa, jossa olemme käyneet, ei ole ollut yhtä paljon pienpanimoita. Niiden oluita myydään lisäksi muissakin pubeissa ja täältä on itse asiassa vaikea löytää paikkaa, jossa olisi se maailman tylsin Stella Artois - Fosters - Kronenbourg - Guinness -hanavalikoima. Kanadan puolella sama juttu. Tämä Pacific Northwest on todellista oluen ystävän toiveunta.

Capitol Hilliltä kävelimme ydinkeskustaan takaisin ja toiveuni jatkui vielä paikoissa Kells, White Horse, Virginia Inn ja Two Bells. Tätä ennen poikkesimme myös Bordersissa, jossa lueskelimme uusia Suomen matkaoppaita. Mikähän siinä on, kun ulkomailla ollessa tuntee suurta ylpeyttä kun lukee jonkun ulkomaalaisen kirjoittamaa, usein ylistävää tekstiä suomalaisista ja suomalaisuudesta. Hyvä ettei tippa tule silmään. Isänmaallisuutta? Ehkä sitten. Miksei sitä samaa tunnetta sitten tule useinkaan Suomessa ollessa?

White Horse on mukavan hämärä kirjastopubi ja siellä oli tarjolla englantilaisen Samuel Smiths-panimon olutta. Panimo omistaa Lontoossa parisenkymmentä pubia ja on kuuluisa siitä, että myy oluensa puolta halvemmalla kuin muut pubit. Illallinen maistui tällä kertaa Mama´s Mexican Kitchenissä Belltownissa.

Seattle vaikuttaa elävämmältä ja persoonallisemmalta kaupungilta kuin rajan toiselta puolelta löytyvä Vancouver. Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että meidän vierailumme aikaan sattui olemaan huomattavasti parempi ilma kuin pohjoisemmassa naapurissa ja se, että Joulu on jo ovella ja ihmisillä hyvä tahto.

Mikko ja Jarna, Ramada Inn, Belltown, Seattle, Washington, USA

Perjantai 22.12.2006.

Viileä Suomen lokakuuta muistuttava aamu Port Townsendissa. Aamiainen oli tuotu huoneemme ulkopuolelle. Mustikkapiirakkaa, pullaa ja kahvia. Ajelimme ja kävelimme kaupungissa hetken. Aivan ihastuttava paikka. Ainakin kymmenkunta eri hotellia näyttivät kaikki houkuttelevilta. Lähdimme ajamaan Seattlea kohti. Ajoimme Bainbridge Islandin kautta, sitä ennen pistäydyimme Poulsbon kylässä jossa on paljon skandinaavista asutusta, ollut jo yli sata vuotta. Kiana Lodgea kävimme etsimässä, Twin Peaksin kohtauksia on kuvattu siellä. Se näytti olevan kuitenkin tilaus- ja kokousravintola joten emme päässeet sisälle. Damn! Bainbridge Islandilla söimme Harbor Public Housessa ja sitten ylitimme Puget Soundin lautalla. Seattle näkyi horisontissa aikas mahtipontisen näköisenä. Ajoimme tietenkin harhaan ensin lautalta poistuessamme ja sitten päädyimme viiden ruuhkaan 4th Avenuelle. Löysimme sitten kuitenkin aika helposti Ramada Inniin perille. Teimme illalla vielä pubikierroksen kaupungissa: panimoravintola Pike Pub and Brewery, ja vähän vaihtoehtoisemmat kolot nimeltä Shorty´s ja Two Bells. Nukkuun menimme vasta myöhään kun oli vähän tietsikkahommaa sun muuta.

Photoalbumissa on kuvia. http://aerialballet.myphotoalbum.com

Mikko ja Jarna, Ramada Inn, Belltown, Seattle, Washington, USA

Torstai 21.12.2006.

Veimme jälleen aamiaiselle mukaan omat 7-11-kaupasta ostamamme juustot, toivat hieman lisäsäväystä toasteihin... Kävelimme check-outin jälkeen muutaman korttelinvälin Hornby Streetille Avisin autovuokraamoon, saimme allemme Ford Tauruksen ja ei muuta kun on the road... Kävimme katsomassa pääsisikö Stanley Parkiin mitenkään, mutta suurin osa teistä oli suljettu, no way ! Kävimme kääntämässä Lions Gate Bridgen pohjoispuolella olevan Capilanon riippusillan luona, sekin oli suljettu yleisöltä toistaiseksi.

Nokka kohti Yhdysvaltoja. Kanadan puolella poikkesimme vielä Stevensonin kalastajakylässä Richmondissa, jossa näimme ensimmäisen McDonaldsin. Toki poikkesimme syömässä Quarter Pounderit välipalaksi. Aivan kummalliselta tuntuu, että Vancouverin keskustassa ei näyttäisi olevan ensimmäistäkään Mäkkäriä. Eikä yhtään mustaa ihmistä. Aasialaisia on 38% kaupungin väestöstä mutta mustia ei ensimmäistäkään. Pistää vaan silmään, ei taaskaan mitään rasismia tai ihmisten eriarvoistamista, ettäs sitten tiedätte !!

Blainen kohdalla on Kanadan ja USA:n raja. Pysähdyimme autojonoon hetkeksi. Tämän rinnalla Suomen ja Venäjän rajan rekkajonot ovat varmaankin aivan helvettiä, tämä meni aika sukkelaan. Tai ei. Jouduimme tietenkin tuplatarkastukseen. Vieläkään viranomaiset eivät meinanneet uskoa, että todellakin olemme lomailemassa. Kysyivät, että onko sukulaisia täällä joiden luona voisimme majoittua. Olisi tehnyt mieli sanoa, että kymmenittäin (Mikon äidinisän suvun tutkimus kertoo yhden sukuhaaran asettuneen juuri Seattlen lähimaastoon 1900-luvun alussa), mutta emme tunne heitä vielä.

Maisema alkoi vaihtua vähitellen poutaisemmaksi. Ajoimme Interstate-5-tietä etelään päin ja käännyimme Burlingtonin kaupungin kohdalta Fidalgo- Ja Whidbey-saarille. Jälkimmäiselle tulo oli jylhä näky. Melkein yhtä jylhä oli viime kesänä Kemiön saarelle ajo, tämä tie oli vain vähän korkeammalla. Kerkisimme aivan hirveällä munkilla 16.30 lähtevälle lautalle joka vei meidät Keystonesta Port Townsendiin, pieneen taiteilijoiden ja muusikoiden suosimaan rantakaupunkiin Olympic Peninsulalle. Kirjoittauduimme viehättävään 1800-luvulta peräisin olevaan Palace Hotelliin joka on aiemmin toiminut bordellina. Huoneessamme on aikaisemmin vastaanottoaan pitänyt Miss Alice, jonka nimi vieläkin lukee ovessa. Olemme varmoja, että lähtiessämme syömään joku muu auttoi avaamaan huoneemme ovea, jotain ihmeellistä tässä paikassa on. Tätä kirjoittaessakin yläkerrasta kuuluu merkillistä meteliä.

Söimme herkulliset ateriat viereisessä Public House -pubiravintolassa ja kävimme vielä yhdessä kaupungin pienpanimoista, jossa tarjoilijaheppu pakkojuotti meille huomattavan erinomaista barleywinea, sekä Sirens-pubissa, jossa esiintyi luultavasti paikallinen trubaduuri. Tänne voisi jäädä ja ryhtyä kalastajaksi.

Mikko ja Jarna, Palace Hotel, Port Townsend, Washington, USA

Keskiviikko 20.12.2006.

Melkein kaikista maailman kaupungeista sanotaan, että "tää on sellainen mukava kesäkaupunki". No mikä kaupunki ei nyt sitten olisi kesäisin kivempi paikka kuin esim. Tampere marraskuussa? Tämä Vancouver taitaa kuulua myös noihin kesäkaupunkeihin. Ensinnäkin olemme kaikella todennäköisyydellä kaupungin ainoat turistit. Maahantulovirkailijakin jo ihmetteli, että mitä me oikein täällä teemme? Kaiken lisäksi täällä on monet paikat kiinni, hirveästi purku- ja rakennustyömaita, jotenkin sellainen lopunajan tunnelma. Ehkä kaupunki valmistautuu 2010 pidettäviin olympialaisiin tai ainakin seuraavaan kesään. Ja erityisesti pistää silmään, että täällä on todella paljon ns. laitapuolen kulkijoita, seikka johtunee siitä että kaupungin ydinkeskusta on verraten pieni, eikä täällä ole kovin perusteellisia rajoja eri alueiden välillä. Ei sillä että mitenkään erityisemmin paheksuisimme ketään, mutta silmät eivät vain ole tottuneet siihen, että näkee ihmisten tykittävän kadulla suoraan suoneen.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti tänä aamuna lähteä Stanley Parkiin, Pohjois-Amerikan suurimpaan kaupunkipuistoon. Siellä oli riehunut viime perjantaina raju myrsky ja teitä ja kävelyreittejä on jouduttu sulkemaan kaatuneiden puiden takia. Ennustetaan että raivaus kestää pitkälle ensi vuoteen.

Lähdimme siis toiseen suuntaan, kävelimme downtownin halki Hornby Streetin eteläpäähän josta lähti pieni aquabus vastapäiselle rannalle, Granville Islandille. Vietimme siellä alkuiltapäivän, kävimme markkinoilla sekä kahdessa pienpanimoravintolassa. Tulimme takaisin lähes samaa reittiä, pistäydyimme vielä Doolins-irlantilaispubissa ja A&B Sound-levykaupassa, josta mukaan tarttui aikas vakuuttava määrä matkakuunneltavaa. Meidän piti pistäytyä vielä Hudsons Bay Companyssa (kaupungin vanhin tavaratalo, itseasiassa koko kaupunki sai alkunsa Hudsons Bay Companysta), mutta tulimmekin hotellille lepäilemään sushi-välipalan kera hetkeksi, joka sitten venyi iltaan saakka. Piti lähteä vielä Gastowniin syömään ja katsastamaan pari pubia, mutta päätimme jäädä valmistautumaan huomista automatkaa varten, kerkiäähän sitä sitten viimeisenä iltana kun palaamme tähän kaupunkiin. Jos olisi vaikka kesäisempi ilma !!

Mikko ja Jarna, Hotel St. Regis, Downtown Vancouver, British Columbia, Canada

Tiistai 19.12.2006.

Nukuimme kuin tukit ensimmäisen hotelliyön. Hotellin aamiainen oli ihan ok, aika lähellä sitä mihin rajan toisella puolella olemme jo tottuneet. Donitseja ja muuta pullaa oli suhteessa enemmän verrattuna mihinkään muuhun suuhunpantavaan. Onneksi oli hedelmäsalaattia ja hyvää kaakaota. Ennen kaupungille lähtöä ihmettelimme hotellihuoneessa hetken matkaoppaita ja uuden kameran manuaalia. Lähdimme sitten harhailemaan sumuiseen kaupunkiin. Kävimme Harbour Centressä olevassa näkötornissa josta sai hyvän yleiskuvan vaikka kovin kauas ei sumun takia nähnytkään.

Yllättävän hyvin ensimmäisenä päivänä pysyi pää mukana siinä, että missä ollaan. Jossain se on ollut vaikeaa, esim. parina ekana päivänä Uudessa-Seelannissa tuli koko ajan mieleen, että onko tämä Amerikkaa vai Englantia vai mitä ?? Vancouverissa liikkuessa tulee välillä mielikuvia New Yorkista, San Franciscosta ja L.A:stakin. Paljon on jäljellä myös vanhoja matalahkoja aika nuhjuisen näköisiä taloja. Kävelimme kaupungin vanhimmassa osassa Gastownissa, otimme kuvan maailman vanhimmasta höyrykellosta, harhailimme Chinatowniin Kanadan pahimman huumehörhöalueen läpi kun ymmärsimme jotenkin väärin matkaoppaamme varoitukset !!! Samanlaista aluetta emme olleet nähneet aiemmin missään, emme edes Los Angelesissa jossa ajoimme vähän vastaavanlaisen paikan halki. Ja nyt ei ole puhe mistään Christianiasta, vaan aika paljon kovemmasta kamasta. Pääsimme kuitenkin vaikeuksitta määränpäähän eikä meitä kukaan pahemmin häirinnyt. Chinatown on aika iso, niinkuin Nykissäkin. Harhailun päätteeksi istuimme Guinnessien ääreen Irish Heather pubiin Gastowniin.

Seuraavana vuorossa oli ostoskierros. London Drugs -kaupasta löytyi hyvää lääkematskua, Future Shopista puhelimen USB-matkalaturi ja "pieni iso" kovalevy videomateriaalin backuppaamista varten, Winners-halpakaupasta löytyivät ulkoilukengät kummallekin. Jossain välissä söimme Granville Streetillä olevan kauppakeskuksen Food Courtissa todella maittavat hampurilaiset. Kävelimme vielä Robson Streetiä pitkin Paramountin elokuvamultiplexiin jossa kävimme katsomassa Cameron Diazin, Kate Winslettin, Jack Blackin ja Jude Lawn tähdittämän Nancy Meyersin ohjaaman elokuvan "Holiday". Pari olutta vielä hotellimme vieressä sijaitsevassa Jesters-urheilupubissa (!), 7-11, ja sitten nukkumaan.

Edelliselle pitkälle matkalle lähtiessämme oli jotenkin sellainen olo, että kaikki on lopullista. Parina ekana päivänä Buenos Airesissa tuntui, että ei ole huolen häivää mistään, ihan kuin emme enää palaisi siihen arkielämään mistä lähdimme. Nyt sitä fiilistä ei oikein ole, vaikka tälläkin matkalla tarkoitus on viipyä yli 7 viikkoa. Ehkä se tuli tiedostettua että tulimme kuitenkin takaisin ja että arki jatkui suht samanlaisena kuin ennenkin vaikka ihmisinä emme enää ihan samoja olleetkaan...

Mikko ja Jarna, Hotel St.Regis, Downtown Vancouver, British Columbia, Canada

Maanantai 18.12.2006.

Pönttö on hieman sekaisin, takana on 26 tunnin yhtäjaksoinen matka Tampereelta Kööpenhaminan, Frankfurtin ja Calgaryn kautta Vancouveriin. Lufthansan piti lentää meidät Frankfurtista suoraan tänne, mutta SAS:n kone tilttasi Köpiksessä ja saavuimme Frankfurtiin ehkä noin vartin liian myöhään ehtiäksemme Vancouverin koneeseen. Meidät rebookattiin sitten Air Canadan lennoille, ensin Calgaryyn ja sieltä tänne. Myöhästyimme tosin vielä siitä Calgarysta lähtevästä koneestakin, mutta onneksi jo reilun tunnin päästä lähti toinen. No, olimme perillä 5h45 min myöhemmin kuin mitä alkuperäinen lentoaikataulu kertoi. Jos olisimme myöhästyneet vielä vartin, vakuutusyhtiö olisi korvannut meille yhteensä 68 euroa. Nyt jäämme ilman.

Spekulointi sikseen. Oli tuo sen verran pitkä matka yhteenmenoon, ettei tässä jaksa muuta kuin mennä maate, sinänsä ei siis harmita ettemme vielä tänään ennättäneet katsastelemaan tätä kaupunkia sen syvällisemmin. Hotellin vieressä oleva 7-11-kauppa sai riittää. Hotellimme St. Regis tarjosi heti ilmaista wireless-laajakaista-aikaa. Vuosi sitten matkaillessamme nuo palvelut toimivat lähinnä vain Etelä-Amerikassa, mielenkiintoista nähdä nyt miten tilanne on vuodessa muuttunut. Kanada tuntuu näin lentokentillä ja taksin ikkunasta tilannetta tarkkailleen silmissä aika samanlaiselta kuin USA. Voi olla että kokemus muuttuu kunhan on täällä muutaman päivän ollut.

Ai niin, aloitimme siis 18.12.2006 klo 5.00 toisen maailmanympärimatkamme. Viime vuoden vaihteessa matkailimme raskaammalla kaavalla kolme ja puoli kuukautta, nyt menossa ollaan vähän reilut 7 viikkoa. Kesällä aloimme suunnitella uutta kaukomatkaa. Mielessämme oli mennä Etelä-Amerikkaan lähinnä Amazonasin alueelle tai sitten Australiaan. Australian lennot olivat jo vähän aikaa varattuinakin, mutta koska lentohinta ei ollut juurikaan halvempi kuin Star Allianssin halvin RTW-lippu, niin päätimme satsata vähän enemmän ja tehdä tällaisen muutaman pysähdyksen kiertomatkan. Kirjoittelemme taas tänne aina kun aika ja hermot sallivat. Käykää siis silloin tällöin tsekkaamassa kuulumisiamme, jos huvittaa.

Mikko ja Jarna, St. Regis Hotel, Downtown Vancouver, British Columbia, Canada