aerialballet

6.2.2008. Auckland, New Zealand -> Port Vila, Vanuatu

Ja taas mennään eikä meinata. Päätimme taaskin nuukuuskohtauksen vallassa ottaa julkisen kulkuneuvon kentälle. Hienosta leafletista katsoimme että lentokenttäbussin pysäkki on ihan meidän kulmalla. Tovin sitä etsimme löytämättä. Yhdestä hostelista respa kertoi sitten että se pysäkki on ”tuossa kulmassa”, mitään kylttiä siinä ei ollut. Taksilla meno on kalliimpaa, mutta säästyypä kaikelta pähkimiseltä. Bussiin sisälle päästyämme alkoi laukkujensiirtelyrumba. Milloin meidän liian isot kassit olivat jonkun laukun, milloin taas jonkun ihmisen tiellä. Ostimme meinaan hulluilta päiviltä keväällä kovat, isot ja jykevät matkalaukut. Ne on muuten aivan mahtavat, mutta kun 20 kg on raja useimmilla lentoyhtiöillä ja ne tosiaan ovat isot niin niistä on ollut vähän päänvaivaa tällä kertaa. Viime kerralla laukkumme olivat liian pienet ja ekalla rtw-matkalla kirosimme lössähtäneitä Fjällrävenin kasseja jotka taisivat sittenkin olla parhaat.

Aucklandista lennähdimme sitten kolmen tunnin ja parin tuhannen kilometrin päähän Vanuatulle. Maa itsenäistyi vasta 1980 oltuaan sitä ennen sekä Britannian että Ranskan yhteishallinnassa nimellä New Hebrides. Kummankin entisen emämaan kulttuurinrippeitä näkyy joka paikassa vieläkin.

Trooppinen ilmasto otti taas tiukkaan syleilyynsä. Hotellimme sijaitsee pääkaupunki Port Vilan keskustasta n. 5 km:n matkan päässä omalla pienellä saarellaan Erakorin laguunissa. Pieni lautta palvelee 24h. Etukäteismielikuva rantabungalowista oli enemmän kallellaan Ranskan Polynesian air-con overwater-bungalowiin päin, mutta ihan kiva mökki tämä meidänkin on. Tosin juuri se ilmastointi puuttuu ja siitä muodostui öisin vähän uniongelmia. Ilmastoinnin sijaan kylpyhuoneessa on sellainen vuosikymmeniä vanhalta näyttävä koje, jonka sisällä palaa kaasuliekki koko ajan. Ilmeisesti systeemin on tarkoitus lämmittää vettä mutta ei se oikein tuntunut wörkkivän.

Vanuatulla infrastruktuuri on selkeästi kehittyneempää kuin Tongalla. Turisteja ja heille tarkoitettuja palveluita on enemmän mutta ei kuitenkaan liikaa, joten paikallisuus ja autenttisuus säilyvät hyvin vahvasti. Kehittyneempi systeemi tuo toki mukanaan myös kalliimmat hinnat. Aussit ja Kiwit (uusi-seelantilaiset) joutuvat pulittamaan selkeästi kotimaitaan kalliimpia hintoja majoituksesta ja ruoasta kun taas eurooppalaiselle Vanuatu on vielä selkeästi halvempi.

Ja ihmiset. Vanuatulaiset ovat ihania. Maa valittiin vuonna 2006 maailman onnellisimmaksi maaksi. Se kyllä näkyy ihmisten kasvoilta. Suuri osa kansalaisista elää edelleen hyvin niukasti mutta omavaraisesti satoja vuosia vanhoja perinteitä noudattaen kylissä, joita johtavat ”chiefit”, isältä pojalle periytyvä kunnia. Maassa puhutaan englantia, ranskaa ja bislamaa (kahdesta ensin mainitusta kielestä vahvoja vaikutteita saanut sekakieli) sekä yli sataa eri paikallista kieltä. Melanesialaista rotua edustavat vanuatulaiset ovat fijiläisten tapaan hyvin tummia ja usein kiharatukkaisia.

Menimme laguunin reunalle terassiravintolaan happy hour-drinkeille (maassa pannaan erinomaista Tusker –olutta) ja illalliselle ja harmittelimme jo että miksemme ole täälläkin pidempään. Turha silti valittaa, koetimme saada paria päivää pidempää oleskelua järjestymään mutta lentoaikatauluja ei olisi sitten millään saatu mätsäämään.