keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

 

Ilmat pihalla...


Torstai 11.1.2007.

Kävimme kahdeksan maissa syömässä hullun puutarhurin valmistaman aamiaisen ja lähdimme sitten ajelemaan tarkoituksenamme mennä sinne Tahiti Nuin pohjoisrannalle nyt toista kautta. Bensa-aseman kaveri ystävällisesti huomautti että oikea takarengas on melkein tyhjä. Kiva. Ilmaa lisää ja kyllä se siitä sitten. Pelko vain heräsi että mitä jos se on huomenaamuna tyhjä kun meidän pitää lähteä ajamaaan kentälle jo neljän maissa aamulla. Ei onnistunut blowholen ja vesiputousten katsastaminen vieläkään kun muutaman kilometrin ajettuamme tie oli vedetty poikki. Alueella tehtiin tietöitä ja tie on kuulemma poikki joka aamupäivä n. kahteentoista saakka. Takaisin hotelliin. Satoi kaatamalla. Tehtiin yleissäätöä, papereiden ja kuittien järjestelyjä, päiväkirjan kirjoittamista sun muuta kunnes päätimme yrittää uudelleen. Sääkin alkoi selkeytyä. Gendarmariet (poliisit) pysäyttivät melkein kotiovelta lähdettyä, alueella oli kuulemma väliaikainen kuudenkympin rajoitus. Aijaa. Ei antanut sakkoja kumminkaan. Kortit postiin. Ajoimme blowholelle (veden kallioon muovaama systeemi joka puhaltaa vettä kun aallot osuvat kallioon, vaikea selittää, emmekä tiedä mikä se on suomeksi, olemme nähneet niitä vain Tyynellämerellä) ja sitten Faarumain vesiputouksille. Komeaa. Tahitin sisäosa on upean näköistä paikkaa. Saaren läpi kulkee yksi tie mutta sitä ei suositella ainakaan Fiestalla ajettavan. Ehkä ensi kerralla.

Tahitilla pääsi maistamaan aitoa Ranskan Polynesiaa enemmän kuin millään muulla saarella. Suurin osa ”maan” asukkaista asuu täällä ja kauppoja, teollisuutta ja elämää muutenkin on paljon enemmän. Söimme vielä kerran hotellimme ravintolassa, jätimme hyvästit puutarhurille, maksoimme hotellilaskun isännälle ja yritimme nukkua vielä muutaman tunnin.

Comments: Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?