keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007
Head in the clouds
Lauantai 20.1.2007.
Aamupesut jäivät vähiin, koska Rossin alueella on ongelmia veden laadun kanssa. Siitä on löydetty levää eikä tilannetta ole saatu korjattua. Omistajapari kehotti olemaan käyttämättä vettä muuhun kuin pakolliseen pesemiseen. Aamiaisella oli tarjolla jälleen leipomon tuotteita, ja runsaalla kädellä. Tarjottimella tuotiin erilaisia leipiä ja kroissantteja ja mukana tuli myös muovipussi mukaan ottamista varten koska kaikkea ei kuitenkaan jaksanut syödä. Teimme vielä pienen ajelun kylässä ja tsekkasimme kirkon.
Lähdimme ajamaan jälleen Central Plateaun pikkuteitä järvialueita kohti. Yhdessä vaiheessa tie kipusi pilvien tasalle ja näkyvyys hukkui täysin. Tie oli lisäksi serpentiinimallista, joten siellä ylhäällä jo vähän pelotti kuin eteen näki n. kolme metriä. Pian suunta sitten vaihtui alaspäin ja matkamme jatkui Great Lakelle ja Arthur´s Lakelle. Ajoimme pikku hiekkatietä Cramps-nimiseen kalastajakylään ja Arthur´s Laken rannalla olevaan mökkiyhteisöön. Mökkejä on vierivieressä, joten suomalainen kesämökki-sana ei kuvaa yhtään noita asumuksia. Central Plateau ja myös järvet ovat noin
Bonorong Wildlife Park oli vuorossa tämän päivän eläinaiheena. Matkalla sinne pysähdyimme ennen Bothwellia tien varressa katsomaan Steppe´s Sculptures –patsaskokonaisuutta, jonka Stephen Walker –niminen ukko on sinne veistänyt. Kyseessä on 12 patsaan ympyrä metsässä, patsaat kuvaavat tasmanian eläimiä ja elämää. Mystinen paikka. Kävelimme jonkun matkaa syvemmälle sankkaan metsään ja olimme taas varmoja että siellä oli joku muukin, vaikka autoja ei parkkipaikalla näkynyt !!! Vähän matkaa eteenpäin ajettuamme näimme tien laidassa opossumin, jota pysähdyimme katselemaan. Tuijotimme toisiamme kymmenisen minuuttia ja sitten opossumi sai tarpeekseen ja löntysti pellon siimekseen.
Bonorongia oli kehuttu kaikissa opaskirjoissa yhdeksi parhaista eläinpuistoista mutta me olimme toista mieltä. Olemme käyneet niin monissa, että jo eläinten käyttäytymisestä näkee heti jos jotain on vialla. Hyvä etteivät kengurut päälle käyneet kun tulivat kerjäämään ruokaa. Ilmiselvästi kavereita pidettiin nälässä. Ensimmäistä kertaa kuulimme koalan äänen kun yksi iso uroskoala huusi uusien eukalyptus-lehtien perään. Henkilökuntaa ei näkynyt mailla halmeilla, kunnes näimme yhden eläintenhoitajan juoksevan lujaa puiston toiselle laidalle. Vähän päästä näimme vanhemman miehen jonka silmäkulma oli teipattu ja siinä näkyi tuoretta verta. Liekö emu nokkassut, se ei meille selvinnyt. Jo viime kerralla Australiassa meitä puistatti Adelaide Hillsillä oleva Gorge Wildlife Park, jossa tunnelma oli samankaltainen: liian pieniä häkkejä, outo henkilökunta tai sen puute, hermostuneet ja muutenkin omituisesti käyttäytyvät eläimet. Hyvä ettei poru päässyt, meistä on tainnut tulla kettutyttöjä kummastakin.
Lähdimme pois, söimme Kentucky Fried Chickenissä ja ajoimme taas Hobartin läpi Huon Valleyyn D’Entrecasteaux Channelin vartta pitkin. Etelään päin ajettaessa maisema alkoi muuttua yhä pohjoismaalaisemmaksi, suuria Huon Pine –puita, kalastajasatamia ja nukkuvia pikkukaupunkeja. Pysähdyimme Franklinin kylään, jossa majoituimme erittäin viehättävään Huon Franklin Cottage –Bed & Breakfastiin, jota piti keski-ikäinen pariskunta. Huoneessamme oli kirja, jossa kerrottiin jo edesmenneestä avioparista, talon alkuperäisistä asukkaista, jotka olivat eläneet huoneessamme koko avioliittonsa ajan. Seinillä oli valokuvia menneistä ja nykyisistä ajoista ja asukkaista. Kiehtovaa tietää paikkojen historiasta tuolla tavoin. Nykyinen emäntä harrastanee teatteria, talo oli niin täynnä kaikkea teatteri- ja elokuvarekvisiittaa. Lisäksi oli kiva mennä itseä reilusti vanhempien ihmisten kotiin, jossa kuunneltiin Crowded Housen levyä stereoista.
Kävelimme vielä n. kilometrin päässä olevaan Franklin Taverniin jonka talvipuutarhassa nautimme muutamat Cascade –panimon tuotteet. Viereisellä kujalla oli parinkymmenen ilmeisesti paikallisen nuoren ja muutaman reppureissaajan porukka jotka kuuntelivat ghettoblastereistaan musaa ja ryyppäsivät. Sisällä istui muutama vanha äijä sekä me, ja stereoista kuului Edith Piafin ääni. Oli jo piemä kun kävelimme tien vartta taskulampun avustuksella takaisin majataloomme. Yösirkkojen laulu oli valtavaa, olisipa ollut desibelimittari mukana.
# posted by Mikko Kangasjärvi @ 5:37 ap. 
