keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

 

Dateline disorder


Perjantai 12.1.2007.

Herätys klo 3.00. Satoi jälleen kaatamalla. Mikko kävi ensitöikseen tarkistamassa auton renkaan, kunnossa. Lähdimme vähän ennen neljää. Näin jätimme Polynesian tällä kertaa. Oli pimeää, sade alkoi hellittää päästyämme Tahiti Nuin puolelle. Ihmisiä oli tien varressa odottamassa busseja, töihin lähdössä ilmeisesti. Jacques Brelin levy soi, mystinen hieno tunnelma. Aamuhämärää jatkui ajaessamme vielä kerran Papeeten läpi. Kaupunki nukkui vielä. Lentokentällä oli lähdössä Air New Zealandin lento Aucklandiin klo 7.30.

Lauantai 13.1.2007.

Päivämäärärajan ylitys. Viiden tunnin lento Aucklandiin siis lähti perjantaiaamuna puoli kahdeksan ja saapui lauantai-iltapäivällä puolenpäivän maissa. Aucklandissa oli aikaa hoitaa vähän nettiasioita, vastata lukuisiin tekstareihin jotka olivat tulleet Saunalahden liittymiin ollessamme niiden tavoittamattomissa pari viikkoa, ja käydä maistamassa jo viime vuonna suosikkiolueksemme muodostunutta uusiseelantilaista Speightsia. Sitten lennolle Brisbaneen. Käytävän toisella puolen koneessa istui australialainen lapsiperhe jonka isä ja äiti tyhjensivät valehtelematta n. kolme sixpackia olutta kolmen tunnin lennon aikana. Ensimmäiset he hakivat jo ensitöikseen kun kone oli vielä maassa. Huvinsa kullakin. Perheen tyttö viihtyi ilmiselväksi yksikseen piirrellen.

Australian kuumuus on ihan erilaista kuin Polynesian kostea helle. Tai riippuu tietenkin paikasta, Melbournessa on kovin erilainen keli kuin pohjoisen Darwinissa tai keskiosan Alice Springsissä. Brisbanessa oli kuin Suomen kesä mutta vaan monin verroin kuumempaa. Taksikuskin strinesta (strine = australian; lausuttuna vahvalla aksentilla, tarkoittaa siis heidän murrettaan) ei meinannut saada ensin mitään selvää, mutta pikkuhiljaa puheeseen taas tottui enemmän tai vähemmän. Majoituimme Explorers Inn –hotelliin ja kävelimme vielä illalla Southbank Parklands –alueelle joka on eläväinen kaupunkipuisto ravintoloineen ja baareineen. Nautimme Plough Inn –kapakassa pari kannullista Victoria Bitteria. Ei muistunut mieleen että Queenslandissa kun tilaa kaksi olutta niin oletusvaihtoehto saattaa olla juuri kannullinen.

Comments: Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?