keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007
Back to Tahiti
Tiistai 9.1.2007.
Ja taas nokka kohti uusia seikkailuja. Söimme aamiaisen Carameline –patisseriessa, samassa missä söimme perjantaina saarelle saapuessammekin. Koneen lähtöön oli vielä hetki aikaa, joten kulutimme sen istuen Toatea-lookout –näköalapaikalla katsellen merta. Lento Moorealta takaisin Tahitille kestää vain 10 minuuttia. Lentoja operoi Air Moorea, koneita menee puolentunnin välein ja ihmisiä otetaan kyytiin sitä mukaa kuin heitä paikalle ilmaantuu. Mekin pääsimme siis jo tuntia aikaisemmalla koneella kuin mihin meidät oltiin buukattu. Lentokone oli Twin Otter 300, joka ei juuri sataa metriä korkeammalle tainnut nousta. Kokemus tämäkin.
Tahitin kentältä saimme vuokralle yllättäen Ford Fiestan, tosin vähän uudemman kuin edellinen. Tahitin saari koostuu kahdesta osasta, isommalla Tahiti Nuilla sijaitsee pääkaupunki Papeete ja se on muutenkin tiheämmin asuttu kuin pienempi osa Tahiti Iti, jossa majapaikkamme Punatea Village sijaitsee. Kahta Tahitia yhdistää vain kapea kannas jossa sijaitsee Taravaon kylä. Vähän ennen kannakselle tuloa pistäydyimme Paul Gauguin –museossa. Taiteilija teki Tahitille kaksi matkaa, toisella kertaa hän myös jäi pysyvästi asumaan Marquesas –saarille Tahitista pohjoiseen, sinne myös Jacques Brel jäi pysyvästi purjehdusmatkaltaan 1970-luvulla. Museossa ei juurikaan ollut Gauguinin alkuperäisiä teoksia, mutta tarjolla oli hyvin kiinnostava tarina hänen elämästään. Seuraa piti myös museokoira joka olisi varmaan lähtenyt meidän mukaamme, se seurasi meitä joka paikkaan.
Ajoimme Punatea Villageen joka näytti melko autiolta. Tahiti Itin pohjoisranta on koko saaren sateisin paikka ja vierailuajankohtamme ei todellakaan ollut mitään sesonkia. Talossa oli ainakin 8 koiraa jotka ottivat meidät vastaan. Varaustamme ei muka löytynyt täältäkään mutta ilmeisesti kaikki bungalowit olivat vapaana joten saimme jäädä. Myöhemmin tarkistimme tietokoneelta sähköpostitse käydyn varauskirjeenvaihdon. Kyllä se ihan vahvistettu oli, mutta nuo ranskanpullat ovat tuollaisia. Tässä vaiheessa alkoi jo vähän mennä hermo moiseen leväperäisyyteen.
Englanninkielessä on sana, joka ehkä kuvaa parhaiten ilmapiiriä joka hotellissa vallitsi, se on ”eerie”. Jylhänä vellova meri, maapallon suurin vesimassa muutaman metrin päässä huoneestamme, ei ketään muita asukkeja, omituinen tarjoilija-puutarhuri joka tuntui pyörittävän koko paikkaa lähes yksin. Weird. Paikassa sinänsä ei ollut mitään vikaa mutta tunnelma oli kummallinen. Kävimme vielä Taravaon kylässä kaupassa ja sitten menimme syömään hotellin ravintolaan jossa olimme ainoat asiakkaat. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja hyvää oli myös palvelu josta piti huolen tuo omituinen heppu.
# posted by Mikko Kangasjärvi @ 6:02 ip. 
