keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

 

Laguunielämää

Torstai 4.1.2007.

Koska leveä turkoosi laguuni on Bora Boran ykkösjuttu, päätimme buukata täksi aamuksi risteilyn Taaroa –katamaraanilla. Laivaa isännöivät ranskalaisilta elämäntapaintiaaneilta vaikuttava pariskunta, jotka polttivat ketjussa sätkiä ja vaimo näytti bodarin ja erään maailmanympäripurjehtijan sekoitukselta. Pysähdyimme uimaan saaren pohjoispuolelle. Vesi oli kirkasta ja lämmintä, aurinko paistoi vaikka pari lyhyttä trooppista sadekuuroa tulikin niskaan. Emme vain ymmärtäneet alkuunkaan että oliko ne sätkäntumpit pakko heittää sinne mereen !!!!!?????

Päiväunet.

Saarella ei ole montaakaan ravintolaa tai baaria, kaikki elämä keskittyy lähinnä isoihin luksushotelleihin joiden overwater-bungalowit täyttävät saaren rantaviivaa monesta kohtaa. Kaikkiin hotelleihin on kuitenkin avoimet ovet myös muille kuin asukkaille. Päätimme siis tehdä tarkastelukierroksen. Ensin kävelimme pari kilometria pohjoiseen päin Hotel Bora Boraan, jossa saimme ensikosketuksen kuuluisaan Tahitilaiseen luksuselämään. Joimme rantabaarissa Bora Bora –drinkit ja katselimme josko näkyisi jotain kuuluisuuksia. Pelkkiä tavallisen pulliaisen oloisia, lähinnä amerikkalaisia, jo vähän vanhemman ikäluokan turisteja suurimmaksi osaksi. Niemennokkaan sijoittuva paikka oli kyllä hieno. Hotellit täällä eivät ole mitään pilvenpiirtäjäbunkkereita niin kuin Hawaiin Waikikissa vaan lähes huomaamattomasti ympäröivään kasvillisuuteen upotettuja kokonaisuuksia. Kaikki yleiset tilat ovat avonaisia, kangasverhot vain vedetään alas seiniksi jos myrsky yllättää.

Lähdimme kävelemään takaisin Matira Pointiin. Matkalla pysähdyimme Ben´s Placessa, pienessä pikaruokashagissa, jota piti selkeästi jossain pöllyissä oleva pariskunta. Chicken-quesadillojen tulo kesti n. 45 min, kun jostain syystä sen muijan piti tiskata ensin kaikki astiat ennen kuin aloitti meidän ruokien teon. No, Polynesiassa ei saa pitää kiirettä joten mitäs siitä. Tosin hotellilasku piti kuitata jo ennen kuutta kun respa ei olisi auki aamulla niin aikaisin kun lähdemme eteenpäin. Kerkisimme juuri. Respassa oleva nainen osasi muutaman lauseen suomea, hänellä on kuulemma tapana opetella ja merkitä muistiin kaikkia kieliä mitä asukkaat puhuvat. Kävimme sitten vielä tutustumassa Hotel Intercontinentaliin ja Hotel Maitaihin. Illalla ei tuullut ihan niin kovaa kuin muina iltoina joten katselimme merta vielä terassiltamme ja siirtelimme valokuvia tietokoneelle.

Bora Bora ei ole meidän paikka. Se on varmasti hieno lomakohde jos on varaa asua pari viikkoa luksushotellissa hintaan 800 EUR / yö ja jos pitää vesiharrastuksista. Silti ei ihan mene kaaliin, että miksi juuri tämä saari on kaikkien rikkaiden ja kuuluisien ykköslomakohde. On maailmassa hienompiakin paikkoja, ainakin meidän mielestä.

Comments: Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?