keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

 

Apokalyptinen disko Papeetessa

Lauantai 30.12.2006.

Meillä oli pienet ennakkoasenteet Kontiki Hotellista koska erinäisissä matkailuwebbijulkaisuissa siitä käytettiin mm. nimitystä ”local brothel”. Hotelli osoittautui kuitenkin varsin mukiinmeneväksi vaikkakin oli se vähän ”seedy”. Teimme iltapäivällä kaupunkikierroksen Papeeten keskustassa. Lonely Planetin kirjassa kaupunkia kuvattiin tukalaksi, ahtaaksi ja kiireiseksi metropoliksi mutta me emme löytäneet noita piirteitä lainkaan. Se, että oli lauantai varmaankin vaikutti asiaan. Ilma oli kaunis ja kaupunki aika hiljainen. Emme päässeet vieläkään eroon panimopubeista, melkein hotellimme ovella oli 3 Brasseurs –niminen ravintola. Kalliiksi Ranskan Polynesiaa haukutaan myös, no, oluen hinta on aina hyvä vertailukohde, ensimmäinen tuoppi tuossa panimoravintolassa maksoi 900 Tyynenmeren Frangia, eli noin 7,5 EUR. Paikallisesta varsin hyvästä Hinano-oluesta selvisi n. 500 frangilla, eli 4,20 EURolla, ihan suomenhinnoissa siis, ei halpaa eikä kallista. Muutenkin meitä ärsyttää aina se, että yleensä matkailijoiden mielestä ulkomailla pitäisi olla aina paljon halvempaa kuin Suomessa. Miksi? Täälläkin olemme monesti huomanneet, ettei esim. ravintolalaskusta selviäisi Suomessa samalla hintaa. Ranskan Polynesia on silti kuulemma Japanin jälkeen maailman toiseksi kallein paikka.

Jo päiväkierroksen aikaan huomasimme kaupungille kerääntyvän autoja, joiden katoille pystytettiin valtavia PA-laitteita. Ihmetyksemme selvisi myöhemmin kun heräsimme iltapäivänokosilta valtavaan melusaasteeseen, kun kymmenet autot ajoivat peräkkäin rantakatua huudattaen noita vehkeitä. Autot kokoontuivat rannalle vartavasten pystytetyn markkina-alueen ympärille ja jatkoivat meluamista reilusti yli puolenyön. Missään aiemmin emme ole kuulleet moista bassotoistoa. Sietokyvyn rajoilla, mutta ilmeisesti paikallisten mielestä varsin mahtavaa. Kävelimme markkina-alueen läpi. Yhtälailla paikalliset ja turistit kerääntyivät perheineen tuonne, söivät ja joivat ja nauttivat elämästään valtavan pauhun säestyksellä.

Illalla poikkesimme vielä toistamiseen 3 Brasseurs –paikassa, sekä hotellimme omassa baarissa jossa illanviettoamme viihdytti vahvasti humaltunut miesnainen. Joissakin polynesialaisissa kulttuureissa osa pojista kasvatetaan tyttöinä ja he saavat sitten myöhemmin valita kumpana haluavat elää.

Lonely Planet kehotti suuntaamaan varsin nopeasti Papeetesta pois muille saarille, mutta meille kaupunki oli ehdottomasti yksi French Polynesian kohokohta.

Comments: Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?